lauantai 2. marraskuuta 2013

Niners kesytti jaguaarit


Lontoon-reissun päätapahtuma järjestettiin syyskuiseen tapaan Wembleyllä, eli tälläkin kertaa Britanniaan lähdettiin viikonlopuksi amerikkalaisen jalkapallon takia.

Viime pelistä tutusta jännityksestä ei kansallispyhätön nurmella ollut tietoakaan, vaan San Francisco 49ers oli tyly vieras. Niners kesytti jaguaarit numeroin 42–10, eli tasoero oli vuodentakaisen ottelun luokkaa.

Lukemat eivät tulleet mitenkään yllätyksenä, sillä Jaguars on jo kolmatta kautta putkeen melko surullinen NFL-joukkue. Wembleyn jälkeen Jaguarsin alkukauden saldo on nolla voittoa ja kahdeksan tappiota. Viime kauden saldo oli 2–14 ja toissa kauden 5–11. Euroopassa joukkueen otteista saadaan nauttia vielä ainakin kolmena seuraavana kautena, sillä NFL International Series tuo jaguaarit Lontooseen myös vuosina 2014, 2015 ja 2016.

Tasoerosta huolimatta tapahtuma oli jälleen erinomaisen hieno.

Ninersin Colin Kaepernick on viihdyttävä pelaaja ja Jagsin Jaxson de Ville viihdyttävä maskotti. Pre Game Show’ssa esiintyi tällä kertaa Ne-Yo, joka lauloi myös Yhdysvaltain kansallislaulun. Laura Wright esitti jo tuttuun tapaan God Save the Queenin.

Vielä vuosi sitten NFL:ää pelattiin Wembleyllä peli per vuosi -tahdilla. Tänä syksynä otteluita oli kaksi, ensi syksynä jo kolme. Tavoitteena on päästä paikan päälle ainakin kerran tai kaksi, sen verran hienoja kokemuksia nämä reissut ovat olleet.

Tällä kertaa tuli koettua myös maan yli pyyhkäisseen historiallisen kovan myrskyn vaikutukset. Ne näkyivät kaatuneen puun ja tulvivien teiden lisäksi lähinnä lompakossa, sillä peruttujen junien vuoksi taksi oli aikataulusyistä ainoa – ja kallis – vaihtoehto.

49ers (Colin Kaepernick) karkasi Jaguarsilta (Paul Posluszny) jo Nike Townissa.
Suunta kohti stadionia pari tuntia ennen kick-offia.
Wembley on komea stadion. Sinne on aina yhtä hienoa mennä.
Vernon Davis pääsi tällä kertaa Wembleyn julkisivuun.
Samoin Cecil Shorts III.
Wembley Parkin metroasemalta riitti tulijoita stadionille.
Tailgate Party keräsi kansaa.
Stadionin videotaulu tarjosi mukavan määrän infoa.
Venyttelyt käynnissä.
Molempien seurojen rumpuryhmät pääsivät areenalle.
Samoin Jaguarsin cheerleader-ryhmä The ROAR of the Jaguars.
Ne-Yo vastasi Pre Game Show'sta.
Tarjolla oli musiikkia, valoja ja tulitteita.
Jaxson de Ville laskeutui areenalle Wembleyn kattorakenteista.
Jaguars-maskotti ilmassa.
Vierasjoukkue 49ers saapui kentälle vaatimattomammin...
...ja kotijoukkue Jaguars näyttävämmin.
Kansallislaulujen aika. Areenalla Ne-Yo ja Laura Wright.
Pakollinen Laura Wright -kuva.
Peli käynnissä.
Osa Jaguarsin cheerleadereista.
Pallo haarukkaan.
Valmiina aloitukseen. Kameramiehellä on hieno kulkupeli.
Myös Jaguars pääsi toisinaan lähelle maalintekoa.
Veteraanit olivat esillä kentällä, katsomossa ja videotaululla.
Komea yleisömäärä.
Hetki ennen yhteisesitystä.
The ROAR of the Jaguars vielä kerran yhdessä koko porukalla.
Kättelyt.
Wembley on komea stadion myös valaistuna.
Pelin aikana alkanut sade oli vasta pientä esimakua tulevasta.


Ottelu: Jacksonville Jaguars–San Francisco 49ers 10–42.
Sarja: NFL.
Pelipaikka: Wembley, Lontoo.
Pelipäivä: sunnuntai 27.10.2013.
Yleisömäärä: 83559.

Katso myös kuvat lauantain jalkapallo-ottelusta: Fyysistä taistelupalloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti