perjantai 4. joulukuuta 2015

Club Wembley



Lontoo kutsui NFL:n pariin jo neljäntenä syksynä peräkkäin. Omaan ohjelmaan kuului tänä vuonna kaikki kolme peliä, ja istumapaikka hankittiin aiemmista vuosista poiketen kausikorttina.

Myös paikka vaihtui pitkältä sivulta Club Wembleylle, koska peleistä yksi oli myyty alatason paikkojen osalta loppuun jo alkuvuodesta, eikä kausikortin osto niihin osiin katsomoa enää onnistunut.

Club Wembley tarjoaa varsin mainiot puitteet penkkiurheilun harrastamiseen. Oma sisäänkäynti veti hienosti, fanituotepisteissä ei ollut ruuhkaa, ravintolavalikoima oli kattava ja livebändit tarjosivat viihdettä musiikin muodossa kaikkien pelien alla.

Kuvamateriaalia Club Wembleyltä löytyy jo aiemmista postauksista lokakuun alusta, lokakuun lopusta ja marraskuun alusta. Pistetään tähän vielä muutama julkaisematon lisäkuva mm. klubitasoa koristaneista taideteoksista.
 
Club Wembleyn oma sisäänkäynti on komea.

Sir Arthur Elvin tervehtii Club Wembleylle saapuvia.

Englannin jalkapallomaajoukkueen paidat ovat vahvasti edustettuna.

Ja löytyypä Club Wembleyltä palkintojakin.

Päivän pelistä kertova infolehtinen ja Club Wembleyn kartta ovat yleisessä jaossa.

Livemusiikkia riitti jokaisen ottelun alla.

Club Wembleyn vitriineistä löytyy myös vuoden 1948 kesäkisojen olympialippu.

Samasta vitriinistä nämäkin.

Club Wembley.

Käytävien seinät ovat täynnä taidetta tai myyntipisteitä.

Taidetta tässäkin kuvassa.

Ja tässä.

Fanituotteita ei tarvitse liian kauaa jonottaa. Myymälöitä oli paljon ja ne olivat ruuhkattomia.

Wembleyn jätteestä syntyy kierrättämällä vaikka leijonia.

Toinen kierrätysmateriaalista tehty leijona.

Ja vielä yksi kierrätysleijona kaupan päälle.

NFL-kansa vaeltaa kohti stadionia.

Club Wembleyllä riittää ravintoloita, ruokakojuja tai baareja moneen makuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti